Kesä 2025, liikenne huimassa kasvussa sekä Oulun sataman investoinnit etenevät ajallaan.
Kesä 2025 on tuonut tullessaan positiivisia tuulia Ouluun. StoraEnson mega-luokan kartonkikoneinvestointi on valmistunut, tehtaan tuotanto on hyvässä vauhdissa sekä Junnikkala by StoraEnso sahalaitos kasvattaa tuotantoaan uuden omistajan opein. Erilaiset energiateollisuuteen liittyvät projektit ovat olleet mittavia ja näkyneet kasvavina konttimäärinä satamassa ja tulevat näkymään myös tästä eteenpäin. Myös saha-ja metalliteollisuus, kemian teollisuus mukaan lukien, kasvaa ja kehittyy ja etenkin yksikköliikenteessä ennakoimme kasvun olevan merkittävää lähitulevaisuudessa.
Sataman uuden monitoimikonttinosturin rakentaminen alkaa olla loppusuoralla. Valmistuttuaan uusi Gottwaldin 125-tonnin monitoiminosturi tarjoaa konttioperoinnin ohella myös uusia mahdollisuuksia ns.heavy/ oversize kollien käsittelyyn. Tämän lisäksi nykyistä linjaliikennettä palvelevien jumbo RoRo- alusten vaatima peräporttilevennys valmistuu syksyn aikana.
Vaikka uusimmilla tuotantolaitoksilla on vielä ns. ylösajo-vaihe meneillään , liikenteen volyymin kasvu viime vuoteen (+30-40%), sekä sen mukanaan tuoma merkittävä aluskäyntien kasvu. ovat mahdollistaneet uusia rekrytointeja sekä kalustohankintoja varsin mittavasti.
WalleniusSol linjaliikennevarustamona on merkittävästi lisännyt aluskäyntejä, jotta tämän korkeasuhdanteen myötä voitaisiin palvella kaikkia asiakkuuksia reaaliajassa.
Merkittävänä lisänä RoRo linjaliikenteen tueksi on avattu myös konttifeeder-liikenne.
Kesäterveisin
Herman Andersson Oy